Koulutus- ja tutkimusyhteistyötä Vaasassa
Vaasan korkeakoulukonsortio
Vaasa on väkilukuun suhteutettuna Suomen suurin korkeakoulukaupunki. Vaasan korkeakoulukonsortio on kaupungissa toimivien korkeakoulu- ja yliopistoyksiköiden yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on tehostaa ja kehittää korkeakoulujen voimavarojen hyödyntämistä.
Vaasan yliopisto
Kansainvälisesti vaikuttava tutkimusyliopisto
Vaasan ammattikorkeakoulu
Osaamisen tärkein kumppani
VAMK tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä suoraan Suomen kiinnostavimpiin yrityksiin ja työelämään jo opiskeluaikana. Korkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia sekä sosionomeja.
Novia
Suomen suurin ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu
Novia AMK:ssa koulutetaan kovatasoisia ammattilaisia elinkeinoelämän tarpeisiin. Korkeakoulu tukee osaamisen jatkuvaa kehittämistä tarjoamalla TKI-työtä, johon osallistuvat niin opiskelijat kuin henkilöstökin.
Åbo Akademi
Monitieteellinen ja kansainvälinen yliopisto
Åbo Akademi on monitieteellinen, kansainvälisesti tunnustettua tutkimus- ja koulutustoimintaa harjoittava yliopisto, missä työ- ja opiskelukielet ovat ruotsi ja englanti.
Yliopisto vaikuttaa yhteiskuntaan sivistyksen, koulutuksen ja uuden tieteellisen tiedon kautta. Alun perin Turussa perustetun Åbo Akademin Vaasan kampus täytti 50 vuotta vuonna 2024.
Hanken
110 vuotta kauppatieteitä
Kauppakorkeakoulu Hankenilla on yli 110 vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta kauppatieteiden alalta. Siitä on kasvanut yksi Suomen kansainvälisimmistä yliopistoista. Helsingissä perustettu yliopisto aloitti opetuksen myös Vaasassa vuonna 1980.
Helsingin yliopisto
Maailman parhaimmistoon lukeutuva yliopisto
Vuonna 1640 perustetusta Helsingin yliopistosta on kasvanut kansainvälinen yhteisö, joka sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan järjestämä kaksikielinen koulutus on toiminut Vaasassa vuodesta 1991. Vaasassa voi suorittaa oikeusnotaarin koulutusohjelmassa alemman oikeusnotaarin tutkinnon sekä oikeustieteen maisterin koulutusohjelmassa ylemmän oikeustieteen maisterin tutkinnon.